torstai 15. syyskuuta 2016

♠ The end ♠

Hello, it's me...

Hui, kuinka aika menee nopeasti! On noin viisi kuukautta siitä, kun viimeksi postasin tänne...Ja olen jo 8.lk O__o

Kuten joku on saattanut arvata, en aijo jatkaa tässä blogissa postailua enään. Tämä blogi ei ole tuntunut pitkään aikaan kotoisalta, monestakin syystä. En tavallaan ole varma itsekkään miksi tämä ei tunnu. Ehkä olen tehnyt täällä postaamisesta liian pakkopullaa. En tietenkään ole kerinnyt koulun takia postailemaan täällä, mutta juurihan oli kesäloma. Olisi ollut kaksi kuukautta aikaa saada aikaiseksi täällä jotain, mutta ei. Kertaakaan kesälomalla ei tehnyt mieli edes kurkata tänne ;_;

Mutta tänään, äskettäin ulkoilessa tuli ajatus:"Nyt se on tehtävä. On aloitettava uudelta ja puhtaalta pöydältä tekemään blogia. En voi enään pitkitellä." Tämä tuntuu haikealta, olenhan aika kauan jo kirjoitellut täällä, noin kaksi vuotta. Samalla tuntuu myös hyvältä, kuin painava reppu otettaisiin pois selästä. En tee tätä sen takia, että muutkin ovat lopettaneet blogejaan/aloittaneet uuden - vaan olen jo pitkään harkinnut tätä asiaa. Ja tämä tuntui oikealta ratkaisulta.

Tähän väliin muistelu kuvia. Kaikki bannerit mitä tässä blogissa on ollut:



 Tuli ikävä kesää, kun tätä katselee ;_; ♥

 On vähän kokoelmani suurentunut tästä, heh :'D


 Onpas tämä sumea xD






 Minun bae ♥


Kaikenlaista on kerinnyt näiden parin vuoden aikana tapahtua. Rakastan asioiden muistelua, mutta tästä postauksesta tulisi niin pitkä, ettei sitä kukaan jaksaisi lukea, jos muistelisin kunnolla tapahtumia...:'3

Nyt, lukijat hyvät(teitä onkin jo 54 O_o) minun on aika sanoa teille kiitos näistä vuosista. Kiitos kaikista ihanista kommenteista ♥ Ja kiitos, kun olette jaksaneet seurata blogiani. :) Minä en poista tätä blogia, jotta ne ihmiset jotka haluavat, voivat katsella vanhoja postauksiani täältä.


Tässä vielä kuvina tiivistettynä blogin tapahtuman näiltä vuosilta :



Tämä oli erittäin ärsyttävää hommaa. :,D

 Minä ja siskoni saimme nämä, kun valitimme nukkiemme liimaongelmista. 

 Laatu 6/5. Tämä oli ensimmäinen kuvatarinani tässä blogissa. :)

 Halloween x3

 2014 vuoden joulukuvatarinani ^^


 Ensimmäinen ja ainoa Pullip-nukkeni ♥


 2015 vuoden joulukuvatarinani :3



-------------


Teen uuden blogin, mutta en taida kertoa sen nimeä täällä. Tai en ainakaan vielä, saatan muuttaa vielä mieleni, sen näkee sitten. Aloittelen nyt rauhassa uutta blogiani <3 Toivon, että muutkin innostuisi enemmän postailemaan, koska on ollut suhteellisen hiljaista monessa blogissa(tai ainakin tässä blogissa :'''3). Hyviä jatkoja teille lukijat!

Terveisin, Candy Monster ja nuket ♥

6 kommenttia:

  1. Kerta kaikkiaan ihanasti koottu postaus! Ymmärrän hyvin, kokemuksenkin vuoksi, että miksi haluat aloittaa puhtaalta pöydältä. Blogin ei pidä olla taakka / painava reppu selässä, kuten hyvin asiaa kuvasitkin. Oma blogini oli minulle taakka vuosien ajan, enkä kehdannut antaa sen osoitetta tutuille. Nyt kun olen aloittelemassa uutta blogia, aion antaa sen osoitteen kaikille halukkaille :) En haluu hävetä blogiani, vaan haluan purkaa luovuuttani ja jakaa nukkekuvia sillä ilolla, joka on keskeisin osa nukkeilua <3
    Kiitos tästä ihanasta blogista!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista! :) Mukava kuulla, että tykkäsit tästä postauksesta ja blogistani :3
    Ja juurikin näin kuten kerroit. <3

    VastaaPoista
  3. Todella kiva blogi on sulla ollut, vaikka en ole usein kommentoinukaan...Itse tein kesällä varastoon postauksia,jotta ehtisin kouluun panostaa. Syyslomalla kuvaan taas varastoon...Mutta oikeesti oon saanu sun blogista kauheasti inspiraatioita ja sulla on sairaan hyvä blogi! Kävin kattomassa sun uuden blogin (nimimerkistä), ja aijon liittyä siihen heti, tai en kattonu oliko siinä lukijapalkkia mutta :D Älä vaan ota stressiä blogista, jaksan odotella vaikka vuoden uutta postausta :)

    angelspullip.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ei se haittaa. :) Joo, hyvä tekniikka! :3
      Aww, kiitos! Ihana kuulla ♥

      Laitoin sinne lukija palkin ja huomasin, että oli jo tullut kaksi lukjiaa <3 Ja yritän pitää enemmän hauskaa uuden blogini kanssa kuin tämän.

      Poista
  4. Olen pitänyt blogistasi paljon mutta ehdottomasti ymmärrän että kaikki loppuu aikanaan~
    tämä oli hyvin tehty postaus<3 ja onnea uuteen blogiin c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ymmärryksestäsi! Ja mukava kuulla, että pidit postauksestani. :3
      Kiitoksia O w O

      Poista